Perse edellä puuhun!

Oppitunnit ovat alkaneet sujua. Kerroimme tänään lapsille puhtaasta ja likaisesta ympäristöstä ja jätteistä ja monet lapset kuuntelivat oikeasti ja jopa oppivat jotain. Opekin kehui meitä. :) Viime viikolla tuntien vetäminen oli aika vaikeaa, kun minulla oli ääni poissa ja Pia ja Veera eivät vielä juurikaan puhu ranskaa. No, he lukivat sitten lapuista käsikirjoituksen mukaan ja oikein hyvin selvisivätkin! Jokusen kerran on mielessä käynyt, että kyllä meillä on pokkaa!! Tänne me vain tultiin vieraaseen kulttuuriin, jossa puhutaan meille vielä toistaiseksi melko vierasta kieltä. Ja nyt sitä sitten pidetään oppitunteja koulussa. Kielellä, jota ei oikein hallita ja yhteiskunnassa, jossa kaikki on aivan erilaista kuin suomessa. No, ainakin rajoja tulee rikottua ihan urakalla, mutta kyllä silti välillä mietin, että ei meidän itsetunnoissa ainakaan ole valittamista.:) No, täytyy toki mainita sellainen lieventävä seikka, että koska lapset täällä oppivat ranskaa vasta koulussa, on oppilaidemme ranskan taso kutakuinkin sama kuin minun ranskani (ja minä siis vastaan pääosin tuntiemme kielisisällöstä) ja siksi meidän tuntiemme ranska on sen tasoista, että se sopii näille lapsille hyvin..

Viime viikon naisten illassa kätilö-Pia opetti seksuaaliasioita naisille, ja vastaili heidän kysymyksiinsä, Kaijun tulkkaamana. Tällainen koulutus tulee kyllä todella tarpeeseen, voin sanoa. Tytöt olivat varsin tietämättömiä ihan perusjutuista. Jatketaan samalla teemalla varmaan jokunen torstai-ilta...

Sunnuntaina oli kolme lasten kerhoa, joissa me opetimme ympäristöjuttuja, yhdessä Omarin ja Doudoun kanssa. Se oli mukavaa, varsinkin nuorten tyttöjen opettaminen. He kun ovat täälläkin aika fiksuja, jos ei oteta huomioon sitä, että he ovat murroikäisiä. Yhden 14-v tytön kanssa tuli hieman ongelmia tunnin jälkeen.

Tänään oltiin myös toreilla ja turuilla käymässä. Ostin paljon kaikkea paikallista käsityötä, ihania vaatteita ja koruja ja seinäkankaita. Muuten tulisi kauhean huono omatunto tuhlaamisesta, mutta kun rahat menevät kaikki kuitenkin paikallisille ihmisille rehellisestä työstä. Torilla oli kyllä ihan hullu meno: pahimmillaan kimpussani oli viisi kauppiasta samaan aikaan ja yksi kiskoi oikealle ja yksi vasemmalle ja yksi tunki jotain ihmesoitinta naamaan. Special price, just for you sister! Ja kumma kyllä, tapasin tänään aika monta kauppiasta, jotka osasivat sanoa ”Mitä kuuluu?” Yhden kauppiaan sanoin, Dakarissa on tällä hetkellä liikaa suomalaisia!! Jouduimme myös huijausyritysten kohteiksi, mutta ihme kyllä kukaan ei missään vaiheessa yrittänyt varastaa meidän laukuista mitään. Meno oli välillä niin älytöntä, että sitä ei olisi kestänyt ilman hyviä nauruhermoja. Kävimme myös malilaisella marketilla, jossa oli todella kaunis suuri kauppahalli, jonka teräsrakenteet olivat ruosteessa ja jossa oli joka puolella kauheasti hämmähäkinseittejä. Taateleita, pähkinöitä, siemeniä, mausteita, kaikkea oli suurissa tai pienissä kasoissa siellä täällä. Jälleen kerran paikka, jota olisi niin kiva kuvata, mutta kun siellä oli ihmisiä! Tosi tylsää, että uskonto kieltää täällä kuvaamasta ihmisiä ilman lupaa.

Viime lauantaina olimme Goreen saarella, josta aikoinaan kuljetettiin kaikki Länsi-Afrikan orjat uuteen maailmaan. Goree on kaunis pieni saari, jossa kukat kukkivat ja kadut ovat siistejä. Orjien talossa oli pieniä huoneita, joihin on ollut ahdettuna 30 ihmistä samaan aikaan. Siellä saarella en aio käydä enää koskaan!

Olimme viime viikolla myös N’Gorin saarella, jossa sukeltelimme värikkäiden kalojen joukossa, täydellisen kirkkaassa vedessä. Jäimme saarelle myös seuraamaan auringonlaskua korkealta kalliolta, johon suuret aallot löivät lujaa ja toisella puolella paistoi kuu. Sinne uudelleen!

Elämä on siis raiteillaan. Nyt ollaan vihdoinkin terveitäkin! Tyypit ovat tulleet tutuiksi ja ollaan saatu uusia ystäviä. Kieli sujuu aina vain paremmin. Tanssitunnit on hauskoja, vaativasta opettajasta huolimatta. Ja mangot on täällä niin hyviä!

Mari