Santhiaba
Keskuksemme sijaitsee pienellä eläväisellä hiekkakadulla, jota reunustavat harmaat ja valkoiset kivirakennukset. Joka paikassa juoksentelee yhtenään lapsia. Seinien vieressä istuskelee nuoria ja aikuisia. Nuoret tytöt letittävät toistensa hiuksia, vanhemmat naiset istuvat nuorempien joukossa ja tutkailevat arvokkaan oloisina kadulla kulkevia ihmisiä. Jotkut ovat tulleet kadulle pesemään riisia ja vaihtamaan samalla kuulumisia ystävien ja sukulaisten kanssa. Katukuvaa elävöittävät vuohet, jotka laiduntavat kadun varsilla. Kotikadullamme on rauhallista, ja vaarallista on lähinnä lasten keskinäinen nahistelu.
Santhiaban alueella on eri perheiden välillä suuria eroja elintasossa. Jonkun kodista löytyy ikkunan kokoinen laajakuvatelevisio, toisissa perheissa taas parikymppiset lapset eivät osaa lukea. Jatkuvaa rikkaan leimaa kantava toubab ei tahtoisi myöntää itselleen, että kokee olonsa helpommaksi asunnossa, josta löytyy laajakuvatelevisio.
Uimarannat
Uimarannat ovat hämmentäviä paikkoja monta päivää Santhiabassa hikoilleelle finufinulle. Santhiabassa on jatkuvasti hiki, mutta uimarannalle mentäessä on vihdoin mahdollisuus vetää henkeä, tuntea veden ihana viileys ja huomata miten suuri osa päivittäisestä stressistä johtuu jatkuvasta kuumuudesta.
Uimarannoilla on tähän aikaan vuodesta melko vähän valkoihoisia, koska pahin turistikausi ei ole vielä alkanut. Sen sijaan paikallisia ihmisiä on paljon rannoilla uimassa, lenkkeilemässä ja pelaamassa. Naispuolisen toubabin on vaikeaa olla rannalla rauhassa. Rannat vilisevät valkoihoista naista havittelevia miehiä, joista on toisinaan raivostuttavan vaikea päästä eroon. Toisena rasitteena ovat jatkuvasti toubabin ympärillä pyörivät kauppiaat, jotka tulevat myymään kaikkea vaatteista perinnesoittimiin.
Erityisen häkellyttävä kokemus Ngorin saarella oli merenalaisen elämän seuraaminen snorkkelin avulla. Näimme mm. pallokalan, kuolleen mustekalan, lukuisia värikkäitä ja erikokoisia kalaparvia ja tietysti tolkuttoman määrän merenpohjaan painunutta roinaa.
Ydinkeskusta
Dakarin keskusta eroaa monella tavalla kaupungin laitaseuduista ja jopa monista laidemmalla olevista markkinapaikoista. Keskustaan saavuttuamme ensimmäisenä pitsi silmään se, että suurin osa keskustan liikkeiden myyjistä on ranskalaisia tai muita valkoihoisia. Tämä oli shokki usean viikon Santhiabassa oleskelun jälkeen. Kotikulmillamme nimittäin harvemmin näkee toubabia toisiamme lukuun ottamatta. Lisäksi havaitsimme vihdoin, että Dakarissa tosiaan tulee pitää laukuista kiinni. Varkaita tulee jatkuvasti vastaan ja kadulla tuntuu turvalliselta kysyä neuvoa korkeintaan poliisilta. Dakarin keskustan häiriköillä on myös omat tehokkaat tapansa vedota turistin tunteisiin. Kun kävelimme kylmästi meitä puhutelleen miehen ohi, saimme vastaukseksi: ”Te ette ilmeisesti tahdo keskustella tummaihoisen kanssa!” Noh, kolmen pienen rasistin ei auttanut muu kuin hyväksyä se, että jos tulee Afrikkaan, tapaa todennäköisesti joitakin tummaihoisia.
Dakarin keskusta toi mieleeni sen mielikuvan, mitä elättelin Pariisista, tosin tujuin afrikkalaisin maustein. Keskustassa on paljon pieniä tyylikkäitä liikkeitä, tiedostavia liikkeitä ja kulttuuria. Dakarin keskustasta tulikin mieleen Euroopan suurkaupunki, jonka rakenteista pursuaa läpi sama tunnelma, joka on vallitsevana Dakarin lähiöissä.
Ostoskeskus
Erityisen maininnan vaatii lähellä keskustaa sijaitseva ostoskeskus Casino. Casino sijaitsee vilkkaasti liikennöidyn kadun varrella, lähellä Dakarin keskustaa. Ostoskeskuksen ympäristö on ymmärrettävästi tavanomaista Dakarin ympäristöä. Jokapaikassa risteilee kauhea määrä takseja ja Car Rapideja. Parkkipaikka on täynnä rahaa pyytäviä ihmisiä. Siellä täällä on kadunvarrella sekalaisia tavaroita sisältäviä myyntikojuja. Kuumuus on tainnuttava. Entä mitä avautuu ostoskeskuksen ovien sisäpuolelta...
Sieltä avautuu Citymarketti, tai ainakin tosi paljon sitä muistuttava paikka. Kauppakäytävässä on ihana ilmastointi. Käytävän varsilla on pikkuputiikkeja. Yksi näyttää länsimaiselta postilta, jossa myydään kortteja. Yhdessä lasiseinän takana olevassa liikkeessä myydään dvd-elokuvia ja karkkia, toisessa tavallisia Prisma-vaatteita. Kaupan sydän on suuri elintarvikemyymälä, jossa on tavaratkin samassa järjestyksessä kuin Suomen vastaavissa liikkeissä. Yhdessä paikassa on paperitarvikkeita, toisessa säilykkeitä, kolmannessa juusto- ja lihatiski ja neljännessä paikassa vaipat, deodorantit ym. hygieniatuotteet. Kaiken kukkuraksi löysin kakkuosastolta valmiskakun, jossa oli suomenkielinen pakkausseloste. Se oli tanskalainen kakku.
Minun on vaikea kuvailla sitä, miten ihanalta tuntui ostaa mangoja, gouda-juustoa, suklaata ja sokerihuurrettuja muroja.
Shell
Kilometrin päässä residenssiltämme sijaitsee Shell-huoltamo. Se on se paikka, jossa käymme liian usein ja jossa käymisen vuoksi saamme joka kerran moraalisen krapulan. Myös Shellillä on ilmastointi ja sieltä saa ostettua vessapaperia ja yleispesuainetta. Se on lähin paikka, jossa on helppo käydä rikkomassa kymppitonnin seteleitä ja valitettavasti käymme rikkomassa niitä erittäin usein. Olemme kuulleet huhun, että hinnat ovat nousseet Senegalissa rutkasti ja se näkyy myös rahankulutuksessamme. Näin me ainakin selitämme itsellemme.
Pahinta Shellillä käymisessä on se, että heti sen edestä avautuu kauppakatu, jossa on hurja määrä elinkeinoaan harjoittavia torikauppiaita ja vielä enemmän lapsia ja aikuisia pyytämässä rahaa. Tuntuu aika nololta tulla Shelliltä muovikassit pullollaan ja kävellä kaikkien rahaa pyytävien ihmisten ohi antamatta heille mitään. Eilen päätimme vähentää Shellillä käymistä ostettuamme sieltä kallista juustoa ja valmiskakun pahimpaan herkkunälkäämme.
Tori
Dakarissa on hurja määrä erilaisia markkinapaikkoja, jotka ovat täynnä pieniä kojuja. Lähellä residenssiämme, Shellin läheisyydessä, sijaitsee kauppapaikka, josta saa halpiskenkiä, todella kauniita kankaita ja kaikenlaista ruokaa. Markkinapaikalla on huumaava haju. Sitä on vaikea kuvailla, mutta olemme ristineet sen Senegalin hajuksi, koska sama haju tunkee läpi kaikkialta (jopa setelitkin haisevat Senegalille), vaikka se onkin voimakkain niissä paikoissa, joissa myydään ruokaa. Torilla pitää tingata aina ja paljon. Kauppiaat pyytävät parhaimmillaan yli puolet ylihintaa myymistään tavaroista.
Vaikuttavaa lähitorissamme on se, että kaiken markkinahumun ja ärsyttävän väkisinkauppaamisen takana on ihmisten tarve harjoittaa omaa elinkeinoaan. Tingatessa hintoja alaspäin onkin tullut monesti mietittyä sitä, millä kriteereillä päätän sen, kuinka paljon suostun maksamaan jostain tuotteesta. Järkevää ei ole välttämättä yrittää saada tavaroita niin halvalla kuin mahdollista, vaan enemminkin miettiä, mikä olisi kohtuullinen hinta juuri siitä tuotteesta. Helposti nimittäin unohtaa sen, että ostamalla torilta tavaroita, pitää samalla yllä myyjien pääelinkeinoa.
Pia
Keskuksemme sijaitsee pienellä eläväisellä hiekkakadulla, jota reunustavat harmaat ja valkoiset kivirakennukset. Joka paikassa juoksentelee yhtenään lapsia. Seinien vieressä istuskelee nuoria ja aikuisia. Nuoret tytöt letittävät toistensa hiuksia, vanhemmat naiset istuvat nuorempien joukossa ja tutkailevat arvokkaan oloisina kadulla kulkevia ihmisiä. Jotkut ovat tulleet kadulle pesemään riisia ja vaihtamaan samalla kuulumisia ystävien ja sukulaisten kanssa. Katukuvaa elävöittävät vuohet, jotka laiduntavat kadun varsilla. Kotikadullamme on rauhallista, ja vaarallista on lähinnä lasten keskinäinen nahistelu.
Santhiaban alueella on eri perheiden välillä suuria eroja elintasossa. Jonkun kodista löytyy ikkunan kokoinen laajakuvatelevisio, toisissa perheissa taas parikymppiset lapset eivät osaa lukea. Jatkuvaa rikkaan leimaa kantava toubab ei tahtoisi myöntää itselleen, että kokee olonsa helpommaksi asunnossa, josta löytyy laajakuvatelevisio.
Uimarannat
Uimarannat ovat hämmentäviä paikkoja monta päivää Santhiabassa hikoilleelle finufinulle. Santhiabassa on jatkuvasti hiki, mutta uimarannalle mentäessä on vihdoin mahdollisuus vetää henkeä, tuntea veden ihana viileys ja huomata miten suuri osa päivittäisestä stressistä johtuu jatkuvasta kuumuudesta.
Uimarannoilla on tähän aikaan vuodesta melko vähän valkoihoisia, koska pahin turistikausi ei ole vielä alkanut. Sen sijaan paikallisia ihmisiä on paljon rannoilla uimassa, lenkkeilemässä ja pelaamassa. Naispuolisen toubabin on vaikeaa olla rannalla rauhassa. Rannat vilisevät valkoihoista naista havittelevia miehiä, joista on toisinaan raivostuttavan vaikea päästä eroon. Toisena rasitteena ovat jatkuvasti toubabin ympärillä pyörivät kauppiaat, jotka tulevat myymään kaikkea vaatteista perinnesoittimiin.
Erityisen häkellyttävä kokemus Ngorin saarella oli merenalaisen elämän seuraaminen snorkkelin avulla. Näimme mm. pallokalan, kuolleen mustekalan, lukuisia värikkäitä ja erikokoisia kalaparvia ja tietysti tolkuttoman määrän merenpohjaan painunutta roinaa.
Ydinkeskusta
Dakarin keskusta eroaa monella tavalla kaupungin laitaseuduista ja jopa monista laidemmalla olevista markkinapaikoista. Keskustaan saavuttuamme ensimmäisenä pitsi silmään se, että suurin osa keskustan liikkeiden myyjistä on ranskalaisia tai muita valkoihoisia. Tämä oli shokki usean viikon Santhiabassa oleskelun jälkeen. Kotikulmillamme nimittäin harvemmin näkee toubabia toisiamme lukuun ottamatta. Lisäksi havaitsimme vihdoin, että Dakarissa tosiaan tulee pitää laukuista kiinni. Varkaita tulee jatkuvasti vastaan ja kadulla tuntuu turvalliselta kysyä neuvoa korkeintaan poliisilta. Dakarin keskustan häiriköillä on myös omat tehokkaat tapansa vedota turistin tunteisiin. Kun kävelimme kylmästi meitä puhutelleen miehen ohi, saimme vastaukseksi: ”Te ette ilmeisesti tahdo keskustella tummaihoisen kanssa!” Noh, kolmen pienen rasistin ei auttanut muu kuin hyväksyä se, että jos tulee Afrikkaan, tapaa todennäköisesti joitakin tummaihoisia.
Dakarin keskusta toi mieleeni sen mielikuvan, mitä elättelin Pariisista, tosin tujuin afrikkalaisin maustein. Keskustassa on paljon pieniä tyylikkäitä liikkeitä, tiedostavia liikkeitä ja kulttuuria. Dakarin keskustasta tulikin mieleen Euroopan suurkaupunki, jonka rakenteista pursuaa läpi sama tunnelma, joka on vallitsevana Dakarin lähiöissä.
Ostoskeskus
Erityisen maininnan vaatii lähellä keskustaa sijaitseva ostoskeskus Casino. Casino sijaitsee vilkkaasti liikennöidyn kadun varrella, lähellä Dakarin keskustaa. Ostoskeskuksen ympäristö on ymmärrettävästi tavanomaista Dakarin ympäristöä. Jokapaikassa risteilee kauhea määrä takseja ja Car Rapideja. Parkkipaikka on täynnä rahaa pyytäviä ihmisiä. Siellä täällä on kadunvarrella sekalaisia tavaroita sisältäviä myyntikojuja. Kuumuus on tainnuttava. Entä mitä avautuu ostoskeskuksen ovien sisäpuolelta...
Sieltä avautuu Citymarketti, tai ainakin tosi paljon sitä muistuttava paikka. Kauppakäytävässä on ihana ilmastointi. Käytävän varsilla on pikkuputiikkeja. Yksi näyttää länsimaiselta postilta, jossa myydään kortteja. Yhdessä lasiseinän takana olevassa liikkeessä myydään dvd-elokuvia ja karkkia, toisessa tavallisia Prisma-vaatteita. Kaupan sydän on suuri elintarvikemyymälä, jossa on tavaratkin samassa järjestyksessä kuin Suomen vastaavissa liikkeissä. Yhdessä paikassa on paperitarvikkeita, toisessa säilykkeitä, kolmannessa juusto- ja lihatiski ja neljännessä paikassa vaipat, deodorantit ym. hygieniatuotteet. Kaiken kukkuraksi löysin kakkuosastolta valmiskakun, jossa oli suomenkielinen pakkausseloste. Se oli tanskalainen kakku.
Minun on vaikea kuvailla sitä, miten ihanalta tuntui ostaa mangoja, gouda-juustoa, suklaata ja sokerihuurrettuja muroja.
Shell
Kilometrin päässä residenssiltämme sijaitsee Shell-huoltamo. Se on se paikka, jossa käymme liian usein ja jossa käymisen vuoksi saamme joka kerran moraalisen krapulan. Myös Shellillä on ilmastointi ja sieltä saa ostettua vessapaperia ja yleispesuainetta. Se on lähin paikka, jossa on helppo käydä rikkomassa kymppitonnin seteleitä ja valitettavasti käymme rikkomassa niitä erittäin usein. Olemme kuulleet huhun, että hinnat ovat nousseet Senegalissa rutkasti ja se näkyy myös rahankulutuksessamme. Näin me ainakin selitämme itsellemme.
Pahinta Shellillä käymisessä on se, että heti sen edestä avautuu kauppakatu, jossa on hurja määrä elinkeinoaan harjoittavia torikauppiaita ja vielä enemmän lapsia ja aikuisia pyytämässä rahaa. Tuntuu aika nololta tulla Shelliltä muovikassit pullollaan ja kävellä kaikkien rahaa pyytävien ihmisten ohi antamatta heille mitään. Eilen päätimme vähentää Shellillä käymistä ostettuamme sieltä kallista juustoa ja valmiskakun pahimpaan herkkunälkäämme.
Tori
Dakarissa on hurja määrä erilaisia markkinapaikkoja, jotka ovat täynnä pieniä kojuja. Lähellä residenssiämme, Shellin läheisyydessä, sijaitsee kauppapaikka, josta saa halpiskenkiä, todella kauniita kankaita ja kaikenlaista ruokaa. Markkinapaikalla on huumaava haju. Sitä on vaikea kuvailla, mutta olemme ristineet sen Senegalin hajuksi, koska sama haju tunkee läpi kaikkialta (jopa setelitkin haisevat Senegalille), vaikka se onkin voimakkain niissä paikoissa, joissa myydään ruokaa. Torilla pitää tingata aina ja paljon. Kauppiaat pyytävät parhaimmillaan yli puolet ylihintaa myymistään tavaroista.
Vaikuttavaa lähitorissamme on se, että kaiken markkinahumun ja ärsyttävän väkisinkauppaamisen takana on ihmisten tarve harjoittaa omaa elinkeinoaan. Tingatessa hintoja alaspäin onkin tullut monesti mietittyä sitä, millä kriteereillä päätän sen, kuinka paljon suostun maksamaan jostain tuotteesta. Järkevää ei ole välttämättä yrittää saada tavaroita niin halvalla kuin mahdollista, vaan enemminkin miettiä, mikä olisi kohtuullinen hinta juuri siitä tuotteesta. Helposti nimittäin unohtaa sen, että ostamalla torilta tavaroita, pitää samalla yllä myyjien pääelinkeinoa.
Pia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti