Kummallinen viikko

Taas on sunnuntai ja takana on viikko, joka ei ole ollut millään muotoa tavallinen tai helppo. On tullut ajateltua paljon Suomea johtuen siellä tapahtuneista kouluampumakohtauksista. Ollaan huomattu miten tärkeää tuollaisia uutisia kuullessa on se, että ympärillä on muitakin suomalaisia, joita uutinen kolauttaa yhtä kovaa kuin itseä. Lisäksi tärkeää on huomata, että tapahtuma liikuttaa selvästi myös monia senegalilaisia ystäviämme.

Tuntuu hyvin erilaiselta kuulla ikäviä uutisia kotimaasta silloin, kun on kaukana kotoa kuin silloin, kun voi seurata kaikkea ympärillä olevaa mediaa niin paljon kuin pää kestää ja keskustella omassa maassa ihmisten kanssa omaa kansaa koskevasta tragediasta. Kun on itse kaukana Suomesta, tuntuu ikävältä ettei voi olla kestämässä yhdessä muiden kanssa sitä, että turvallisuuden tunne kotimaassa murenee. Toisaalta toivoo jatkuvasti, että saisi käydä päivävierailulla Suomessa muistuttelemassa itselleen, että ikävistä tapahtumista huolimatta moni asia on edelleen hyvin. Ovatkohan nämä sellaisia tuntemuksia, joita moni pakolainen käy läpi kuullessaan uutisia kotimaastaan?

Kaikenlaista on sattunut ja tapahtunut täälläkin päässä. Viikon piristävä kohokohta oli ehdottomasti torstaiaamu, jolloin päätimme tomerasti aloittaa Marin ja Veeran kanssa seuraavan viikon tuntien valmistelun. Istuuduimme kukin omalle sängyllemme kaisla-asuntoomme ja aloimme suunnitella, miten kertaamme lasten kanssa aiemmin opettamiamme asioita, kuten kasvihuoneilmiötä ja ympäristön saastumisen vaikutuksia ilmastoon ja ihmisiin. Saimme kirjoitettua pari riviä, kun yhtäkkiä katolta kuului vieno "swuuuuush". Heitin Marille ja Veeralle humoristiseen sävyyn, että "jaaha, katto lähti". Tämän jälkeen Mari meni ulos katsomaan mistä se ääni oli tullut ja totesi kaikkien suureksi huvitukseksi, että neljäsosa kattoheinistämme oli singahtanut tuulen mukana sisäpihalle. Mennessämme takaisin sisään huomasimme, että Annen, Juhan, Matjoin ja Kuisman huoneeseen paistoi aurinko. Jam rek.

Tänään saimme sitten lopulta tehtyä kertaustunnin loppuun. Tosin sen tekeminen oli hankalaa, sillä olimme kaikki väsyneitä lauantai-illan juhlimisen jäljiltä. Kotikadullamme järjestettiin baifallien (mitenhän se mahdetaan kirjoittaa) vuosittainen juhla, joka kesti koko yön. Päivä kului naisten ja miesten valmistaessa ruokaa ja laittaessa katua juhlakuntoon. Illan tullen väki kerääntyi kuuntelemaan baifallien laulua ja sen jälkeen kuuntelemaan tunteja kestävää tilaisuutta, jossa Marabou ja jotkut muut arvokkaan näköiset henkilöt kertoivat juttuja Serigne Toubasta.

Juhla oli mielenkiintoinen sukupuolten välisten roolierojen kannalta. Juhla pidettiin kadulle pystytetyssä katoksessa, jonka toiseen päähän oli laitettu pöytä Marabouta varten ja sen ympärille mattoja ja sohvia. Juhlan alussa miehet tanssivat ringissä hassunnäköisesti ja lauloivat kertomuksia Serigne Toubasta. Myöhemmin miehet istuivat matoille ja sohville milloin rukoillen, milloin kuunnellen eri puhujia. Naiset istuivat katsomossa penkeillä ja kuuntelivat. Välillä hartaustilaisuus keskeytettiin ja miehet siirtyivät tanssimaan rumpujen tahdissa. Tanssin ajan suurinosa naisista istui edelleen tuoleilla. Osa katsoi tanssia sivusta. Me suomalaiset seurasimme heidän toimiaan sivusta aamuneljään ymmärtämättä mitään wolofinkielisestä puheesta.

Ylihuomenna lähdemme Etelä-Senegalissa sijaitsevaan Casamancheen katsomaan kaunista luontoa. Sitä ollaankin kaivattu tässä kaupunkimiljöössä.

Pia