Kinkelibaa

Osa tästä tekstistä on kirjoitettu jo yli viikko sitten, mutta ajattelin silloin että lisäilen vielä juttuja ennen kuin julkaisen. Ja sitten meni netti poikki viikoksi. Afrikassa ei koskaan pidä jättää mitään tärkeää seuraavaan päivään!

Oppitunnit sujuvat ihan hyvin. Me teemme parhaamme ja väännämme rautalangasta mikä on kasvihuoneilmiö, miksi ilmasto lämpenee, mitä on saasteet, mutta kaikki ei aina mene perille. Täällä on niin erilaiset opetusmenetelmät ja lasten tietotaso on myös aivan eri kuin meikäläisten lasten. Esimerkiksi kun kerrottiin, että auringonsäteet matkaavat avaruuden halki, eivät kaikki lapset tienneet, mikä on avaruus...Lapset ovat kyllä fiksuja, mutta paikallisia opetusmenetelmiä (ulkoaoppiminen, toisto, kertaus) hieman epäilen. Lapsia ei opeteta ajattelemaan omilla aivoillaan. Kaipa meidän pitää käyttää ainakin osittain samoja metodeja, kun aikaakin on niin vähän. Käyämme kuitenkin havainnollistavia piirustuksia ym., vaikka se ei liene täällä ihan tyypillistä. Ja vaadimme lapsia ajattelemaan asioita.

Viime sunnuntaina meillä oli kolme kerhoa, joissa kartoitimme lasten tulevaisuuden suunnitelmia ja sen jälkeen lapset saivat piirtää unelma-ammattinsa ryhmissä isoille papereille. Piirustukset esitellään sitten näyttelyssä. Lapsilla oli oikein hienoja suunnitelmia: he halusivat lääkäreiksi, kätilöiksi, opettajiksi, intellektuelleiksi, opiskelijoiksi...ja tietenkin jalkapalloilijoiksi. Ja aika moni tytöistä sanoi haluavansa vain kaksi lasta. Toivottavasti he saavat aikanaan itse tehdä päätöksen...

Toissa viikolla oli kokous, jossa oli tarkoitus käydä läpi naisten projektia ja mitä he haluavat tehdä. Kokous meni kuitenkin taas vähän toiseen suuntaan. Keskuksen naiset valittivat, että heidät on jätetty ulkopuolelle projektista ja heitä ei ole kutsuttu kokouksiin. Todellisuudessa kaikki keskuksessa järjestettävät tapahtumat ovat joko kaikille avoimia tai pelkästään naisille tarkoitettuja. Naiset on myös kutsuttu kokouksiin, mutta he eivät ole aina tulleet. Asia on vaikea, eikä mitenkään yksiulotteinen. Haluamme auttaa naisia, ja juuri nuo naiset ovat niitä, jotka apua tarvitsevat. Tunnemme täältä myös tyttöjä, joiden kanssa työskentely olisi varsin helppoa, mutta he eivät tarvitse meidän apuamme niin paljon. Sen olemme kuitenkin päättäneet, että emme enää kertaakaan aio toimia syntipukkeina, joille naiset valittavat siitä huolimatta, että tahdomme heille pelkkää hyvää ja haluamme auttaa heitä. Me vain emme voi tehdä asioita heidän puolestaan. Jotta esimerkiksi naisten kahvila-hanke täällä onnistuisi, on sen tapahduttava paikallisten naisten toimesta. Jos suomalaiset ottavat siinä liian suuren roolin, projekti loppuu heti kun suomalaiset lähtevät. Ongelmana on se, että kaikilla naisilla on liikaa töitä. Nuoret naiset tekevät kaikki kotityöt ja lisäksi hoitavat lapset. Miehet haluaisivat joskus auttaa, mutta se saattaa tarkoittaa sitä, että heidät nähdään yhteisön silmissä alistuvaisina...Vaikeaa. Ei kuitenkaan ole meidän vika, että naisilla on paljon töitä, emmekä sitä asiaa pysty ihan tämän projektin puitteissa muuttamaan. Aika on koko ajan kyllä muuttumassa ja senegalilaisen naisen elämä on murroksessa.

Asia ei siis täällä mene niin, että pahat miehet, hyvät naiset. Se on paljon monimutkaisempaa. Tuon naisten illan jälkeen olemme kyllä tehneet enemmän tuttavuutta noiden tyttöjen kanssa ja olemme huomanneet, että he ovat oikein mukavia tyttöjä, joilla on ollut vaikea elämä. He ovat käyneet meillä kyläilemässä ja olemme käyneet kahden tytön, Yandawn ja Coumban, kanssa sekä rannalla että pienessä kylässä, jossa ihmiset asuvat kaislamajoissa. Meistä on tullut ystäviä. Kun Veera oli eilen kipeä, toivat kummatkin tytöt vuorotellen Veeralle medicamment traditionelle, eli perinteisiä lääkkeitä. Ne maistuivat pahalle ja saivat Veeran vain oksentamaan enemmän.:/ No, ajatus se kai tärkein on...

Ollaan todellakin myös huviteltu viime aikoina. Reilu viikko sitten teimme Doudoun opastamana retken vaaleanpunaiselle suolajärvelle. Järvi oli hieno ja suolavuoret vaikuttavia, mutta todellisen vaikutuksen tekivät järven ja meren välissä sijaitsevat hiekkadyynit. Kävelimme pari kilometriä paljain jaloin tiimalasihiekan veroisessa hiekassa, joka tuntui jalkapohjissa silkiltä. Saavuimme meren rannalle, jossa hiekka jatkui silmänkantamattomiin ja suuret aallot löivät rantaan lujaa. Ja mikä parasta: siellä ei ollut ketään muita kuin meidän porukka, kaksi opasta ja yksinäinen kaupustelija!! Siellä sitten hyppellimme aaltoja vastaan!
Yksi ilta olimme Doudoun, Siren ja Omarin kera jazzklubilla kuuntelemassa Souleymane Fayea, joka oli aivan mahtava! Olen myös käynyt mielenkiintoisia keskusteluja: olen keskustellut viiden muslimimiehen kanssa parisuhteesta ja seksistä; tyttöjen kanssa ihonvalkaisusta, joka on täällä tavallinen ilmiö; tasa-arvosta ja naisten asemasta; lapsiinkohdistuvasta väkivallasta jne. Olemme myös antaneet yhden haastattelun ylelle. Olemme käyneet toreilla kauppiaiden ahdistelemina. Olemme käyttäneet kolme tuntia toimivan pankkiautomaatin etsimiseen (sitä löytämättä). Olemme viettäneet aikaa kadulla yömyöhään jutellen ihmisten kanssa ja syöneet paljon hirssiä sisältävää leipää.

Yhtenä päivänä meidän huoneessa oli rukoilijasirkka, kaunis ja pelottava otus.

t,
Mari alias Anta-Lay