torstai 6. joulukuuta 2007

Loman loppumetrit

Ja vihdoin paastaan tarinaan matkamme viimeisesta osasta. Oussoyesta jatkoimme matkaa kalastajakyla Elinkineen Obanin kyydittamina ja sielta suuntasimme veneella Ile de Carabanille. Luottamuksemme Obaniin koki pienen kolauksen, kun meista tuntui, etta Oban pyysi taksista reipasta ylihintaa (matka ei ollut pitka). Siperia oli jo tehnyt tehtavansa ja kyynisyys nosti rumaa paataan ; olimmeko kuitenkin olleet hanelle vain rikkaita toubabeita, joita pitaa ihan periatteesta edes vahan vedattaa? Onneksi juttelimme myohemmin Ile de Carabanilla mukavan baarimikon kanssa naista tuntemuksistamme, ja han kertoi meille taksin olevan todella kallis tuolla Oussouye-Elinkine –valilla, koska tie on niin huonossa kunnossa. Itse asiassa olimme maksaneet matkasta hyvin kohtuullisen hinnan. Kylla toubab-tyttojen sydamessa varahti, kun joku (keskuksen ulkopuolelta) oli tosiaan halunnut olla meidan kaveri ihan ilman materiaalisia hyotyja. Muistelemme edelleen lammolla Obania ja Ibua ja visiittiamme onnellisten ihmisten Oussouyessa.

Ile de Carabanista olimme kuulleet etukateen pelkkaa ylistysta. Paikka oli kuulemma kuin paratiisi ja olihan se: valkea palmujen reunustama hiekkaranta, romanttisia raunioita, huumaavan varisia kukkaistutuksia. Kuitenkin lamminhenkisen Oussoyen jalkeen minusta tuntui kuin olisin laskeutunut pilvista karuun todelliseen maailmaan: paikkaan jossa rantaidylli kuuluu lahinna toubab-turisteille.

Ensimmaisena iltana laksimme juhlimaan Marin synttareita (han on nykyisin jo 25-vuotias tyttonen) eraan hotellin baariin. Juhlinta sujui varsin rauhallisesti, silla olimme baarin ainoat asiakkaat lukuunottamatta muutamia viehattavia lepakoita, jotka aina valilla pyrahtelivat sisaan ja ulos. Baarimikoista paatellen paikalliset ovat Ile de Carabanellakin ystavallista ja leppoista sakkia; yhdessa heidan kanssaan lauloimme Marille synttarilaulun ja opetimme toisillemme tervehdyksia eri kielilla.

Saimme taas osamme Afrikan ihmeellisista kaytannoista, kun baarimikot kertoivat, etta meidan campamentossamme on tapana katkaista sahkonjakelu joka ilta klo 23.00. Meita odotti siis taysin pimea ja kuuma huone, jossa oleva tuuletin ei tietenkaan toimi ilman sahkoa. Ystavalliset baarimikot antoivat meille onneksi pari kynttilaa ja tulitikkuja, niin etta meidan ei loppujen lopuksi tarvinnut kompia yolla tayteen pimeyteen.

Seuraavana paivana kiertelimme saarella, jossa jalleen kerran possut, vuohet, kanat, kukot, koirat ja kissat tallustelivat tyytyvaisen oloisina ympariinsa. Naimme mangrovemetsaa, pienen soman kylan , sootteja lapsia, suurensuuria baobab- ja fromager -puita, sen ihanan hiekkarannan ja paikallisten miesten jalkapallo-ottelun. Ja saimme yhden uuden kaverin eraasta koirasta. Saarella oli myos joitain raunioita kolonialismin ajoilta ja kirkko, joka oli viela jokseenkin pystyssa. Kirkon katossa asusteli nykyisin saaren lepakkoyhdyskunta ja kirkossa kaikui jatkuvasti lepakkojen aantelysta syntyva upea konsertti.

Tuli jalleen surullinen olo, kun meille kirkkoa esitellyt mies kertoi, kuinka tallakin saarella olivat olleet vallassa vuoronperaan portugalilaiset ja ranskalaiset. Historia ei ole kaunista eika sita pysty muuttamaan. Yksi ikava seuraus tasta on, etta kolonialismin ajoista kumpuava jannite paikallisten ja toubabien valilla kytee pinnan alla edelleen. Katkeruuteen valkoisia kohtaan on valilla vaikea suhtautua; enhan mina henkilokohtaisesti ole mitaan kolonialisoinut. Toisaalta taas on hyvin helppo ymmartaa, miksi lansituristien lomailu taalla ei ole pelkastaan iloinen asia. On kieltamatta ristiriitaista, etta Casamance on yha edelleen osittain riippuvainen rikkaista lansimaista, nykyisin vain turismin kautta.

Ile de Carabanelta matkasimme takaisin Ziguinchoriin odottelemaan laivaa ja tinkaamaan batiikkitauluja. Sairauksien savyttama lomamme (malariapotilaiden lisaksi oli myos vatsatauti- ja epamaarainen kuumetila -potilaita) paattyi soveliaasti siihen, etta oksensimme Pian kanssa vuoronperaan koko laivamatkan takaisin Dakariin. Voi sita helpotuksen tunnetta, kun lopulta paasimme Sunu Keriin kollottelemaan ihan omaan kirputtomaan sankyyn. Taman loman tulen taatusti muistamaan. =)

Veera

5 kommenttia:

Tuukka kirjoitti...

Onhan teillä kaikki kunnossa siellä? Lähetin Marille sähköpostia, tekstareita ja oon yrittäny soittaa sille monta kertaa mutta se ei vastaa!

Huolestuttaa tosi paljon! Tulkaa kaikki ehjänä kotiin!

Pia, Mari & Veera kirjoitti...

Kaikki kunnossa! Yhteen paivaan en vastannu viesteihin...

Tuukka kirjoitti...

Jos on maassa, jossa mitä tahansa voi tapahtua eikä vajaaseen vuorokauteen vastaa puhelimeen vaikka soittaa monta kertaa ja viestittää että huoli on kova niin se hermostuttaa kovasti.

Anteeksi. :(

Sanna kirjoitti...

Moi Veera!
Anteeksi kamalasti, kun en ole pitänyt yhteyttä. Luen kyllä tätä blogia. Olonne kuulostaa mahtavalta! siis kaikki mitä olette kokeneet! Ikävä <3

t. sanna

Anonyymi kirjoitti...

Heippa Pia!

Ootte julkkiksia! Arvaa olinko ällistynyt 11. joulukuuta aamulla kun työmatkalla Raumalle kuuntelin radiota (Yle yksi) ja siellä haastateltiinkin teitä. Aamu-uutisten jälkeen tuli pätkä jossa toimittaja kertoi "Meidän talosta" vai mikä sen nimi olikaan....

Kerroit haastattelussa roskien keräämisestä kadulta yms. ympäristökasvatustyöstä....