Syvat pahoittelut kaikille lukijoillemme siita ettei tama blogi ole paivittynyt. Kyse ei ole siita etteiko meita kiinnostaisi, vaan siita, etta taalla on niin paljon tekemista ja niin vahan aikaa. Olimme tuossa juuri maanantaista keskiviikkoon varsin ihanalla reissulla kahden taalla residenssissa lomailemassa olevan tyton, Katjan ja Paulan, kanssa. Kavimme luonnonpuistossa safarilla (kylla, luitte aivan oikein), jossa kohtasimme sarvikuonoja (hiivimme pusikossa viiden metrin paahan), kirahveja, gaselleja, antilooppeja, apinoita, villisikoja ja krokotiileja. En olisi uskonut koskaan menevani safarille (moni tietaa syyn kertomattakin), mutta oikeastaan se oli kivaa. Elaimet nayttivat kohtalaisen tyytyvaisilta, mutta on toki mahdollista etta ne oli huumattu. Kavimme myos Sine-Salloumin deltalla, jossa yovyimme aivan satumaisessa Campamentossa ja olimme jokiajelulla (kylla, porisevan moottoriveneen kanssa). Saimme nahda mangrovemetsia, pienen sympaattisen kylan ja saaren, jossa oli tuhottomasti hienoja simpukoita. Loysin sielta aitille pari hienoa! Jokiajelulla saimme ensimmaisen kerran pitkaan aikaan kokea hiljaisuuden kun olimme keskella pelkkaa luontoa ja moottori sammutettiin hetkeksi. Sita hiljaisuutta ei tosin kestanyt kuin pari minuuttia, silla sen pidempaan eivat senegalilaiset oppaamme pystyneet pitamaan suutaan kiinni. Illalla ihastelimme meren rannalla Afrikan upeaa tahtitaivasta : tahtia oli niin paljon enemman kuin suomalaisessa tahtitaivaassa! Se oli suurta!
Reissulla saimme myos vaantaa katta jokaikisesta asiasta. Taalla on saanto eika poikkeus se, etta toubabeilta yritetaan kiskoa ylihintaa melkein kaikissa kulkupeleissa. Ja minibussin lahtoajaksi sanotaan ihan kohta, ja sitten 40 min istumisen jalkeen turhaudumme ja kiipeamme katolle hakemaan rinkamme ja etsimme seitsemanpaikkaisen, joka lahtee heti. Joka paikassa joku tulee tarjoamaan opastusta tai myymaan jotain, mista pitaa sitten kieltaytya kohteliaasti huolimatta siita, etta kauppias saattaa kayttaytya aika huonostikin. Jos itse on epakohtelias, tulee otsaan rasistin leima. Jotkut (kuten eras Norsunluurannikolta kotoisin oleva ravintoloitsija) ovat niin tohkeissaan siita, etta puotiin tai ravintolaan astelee eurooppalaisia, ettei mukit tahdo oikein pysya kadessa eika tilaukset menna perille. Tilaamme kaksi kana ateriaa ja kolme munakasta ja noin seitsenkertaisesta varmistuksesta huolimatta saamme juuri toisinpain (nainkin tapahtui useammin kuin kerran). Reissu oli kuitenkin ihana ja valttamaton paussi Dakarin saasteista ja melusta.
Takaisin arkiseen aherrukseen. Pidimme tanaan Ker Sodassa viimeisen oppitunnin. Kerroimme, miten jokainen voi ehkaista ilmastonmuutosta ja suojella ymparistoa. Tunnit olivat melkoista kaaosta, kun lapset eivat olleet paasseet valitunnille ja koska minulla oli taas kurkku kipea enka voinut puhua kovaa. Silti oli ihan hilpeaa. Valilla on kylla tuntunut silta, etta kaikki oppimme ei ole ihan mennyt perille. Tanaan (ja niin monena muunakin kertana) kun pyysimme lapsia kertomaan, mita he muistavat viime tunnista, eli mita seurauksia ilmaston lampenemisella on, oli monia innokkaita vastaajia. Jotkut eivat meinanneet penkilla pysya, kun intoa on niin paljon. Vastaukset eivat menneet ihan nappiin, silla lasten nakemysten mukaan ilmaston lampenemisen seurauksia ovat mm. ilmaston lampeneminen, aurinko , avaruus, autot, ymparisto, roskapontot jne. No, onneksi eilisessa vanhempien lasten ryhmassa lapset luettelivat kuin liukuhihnalta kaikki lapikaymamme asiat. Ehka me olisimme voineet alunperin keskittya vain hieman vanhempiin lapsiin. Lasten oikeuksien kerhossa ja teatterikerhossa on hieman vanhempia (n. 10-13 v) lapsia ja heidan kanssaan onkin ollut todella mielekasta tyoskennella. On opeteltu ilmastonmuutosta, tehty kierratyspaperia, piirretty ymparistoaiheisia kuvia ym. kivaa.
Muuten elomme taalla on ollut oikein leppoisaa. On pidetty tunteja ja kerhoja, kayty kaupungilla ja rannalla, vietetty lansimaiset pikkujoulut hotellihuoneessa, juhlittu Suomen itsenaisyyspaivaa, juteltu Siren, Babskun, Doudoun, Coumban ym. kanssa kaikesta maan ja taivaan valilta. Eilen mm. keskustelimme lansimaalaisen viihdekulttuurin vaikutuksesta Senegalin kulttuuriin. Senegalin oma perinteinen kulttuuri on monien mielesta vaarassa, kun uusi sukupolvi haluaa paremman elaman toivossa omaksua lansimaalaiset elamanihanteet. Tasta on seurauksena katoavien perinteiden lisaksi mm. se, etta maailman kauneimpaan kansaan kuuluvat ihmiset pyrkivat muokkamaan itseaan populaarikulttuurin mukaiseksi mm. vaalentamalla ihoaan aineilla, jotka aiheuttavat syopaa. Meidankin ystavistamme taalla loytyy sellaisia tyttoja, jotka ovat kayttaneet vaalennusvoiteita. Tuntuu tosi pahalta kun he sanovat meidan vaalean ihon olevan kaunein ja, etta he haluaisivat nayttaa samalta kuin me. Jotkut miehet myos vaativat vaimojaan vaalentamaan ihoaan ja jos he eivat sita tee, voi mies ottaa itselleen toisen vaimon. Aika raakaa pelia!
Naisten illoissa on Kaijun vetamana puhuttu naisen elamaa koskettavista asioista, kuten seksuaalisuudesta, raskaudesta, avioliitoista ja niiden ongelmista ja sairauksista. Nama keskustelut ovat aina mielenkiintoisia, mutta hieman masentavia.
Pia ja Veera lahtevat Suomeen takaisin viikon paasta, mutta mina jaan viela kuukaudeksi. Se tuntuu oikein hyvalta ajalta. Ehdin kayda Gambiassa Leenan kanssa, ehdin tehda lasten kanssa kuvistusta kirjaan, ehdin auttaa Doudoua ja Omaria kerhoissa ja kayda rannalla ja marketeilla viela monta kertaa. Ja Johanna tulee tanne tammikuun alusta, mika on ihan huisin hauskaa! Odotan hanta jo kovin.
Mari
|
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti