”Ja niin joulu joutui jo taas pohjolaan”

...Niinhän se menee! Ei meinattu millään eilen muistaa Sylvian joululaulua, vaikka meitä oli viisi suomalaista miettimässä. Niin kaukaiselta tuntuu Suomi ja joulu ja lumi ja tontut ja kaikki. Joulua kuitenkin juhlittiin ja oli oikein kivaa. Olimme Kaijun ja Souleymanin lukaalissa Yoffin kaupunginosassa ja itseni lisäksi vieraina olivat Leena ja kaksi suomalaista eettistä nettikauppaa pyorittävää miekkosta. Kokkailimme koko päivän karjalanpiirakoita, porkkanalaatikkoa, perunalaatikkoa, salaattia, hummusta ja sienikastiketta ja myös monenmoista muuta herkkua, jopa pipareita, oli tarjolla. Auringon laskiessa moskeijan kupolin taa, kavimme vielä Leenan kanssa uimassa rannalla, joka avautuu ihan Kaijun ja Souleymanin takapihalla. Tulimme kyllä pian sieltä pois, sillä vesi oli täynnä kanojen höyheniä ja rantahiekasta pilkisteli vasikansorkkia. Sitten söimme herkkuaterian ja joimme tietenkin punaviiniä. Tarjoilut olivat aivan mahtavat, ja kokit vielä mahtavampia. Keskustelimme siitä sun tästä mielenkiintoisesta aiheesta ja jotkut meistä söivät niin ettei hieno mekko meinannut enää mahtua päälle. Me sitkeimmät valvoimme aamukuuteen. Joulukuusi oli muovinen ja siinä oli havaijikukkia. Perjantaina ja lauantaina oli toinen suuri juhla, tabaski. Tässä ´lampaiden juhlassa´ jokaisessa perheessä teurastettiin yksi lammas tai vuohi jokaista perheen avioparia kohti. Joissain suurimmissa perheissä tapettiin kymmenenkin määkijää. Pia, Veera, Leena ja minä istuimme visusti Leenan luona siihen asti kun määkimiset kadulta loppuivat ja sitten menimme auttamaan naisia kokkailussa. Paistelin perunoita ja couscousta jonkun hakatessa vieressä vuohen päätä kappaleiksi. Syömisen jälkeen puettiin hienot vaatteet päälle. Itselläni oli Yandaulta saatu kirkkaan pinkki bubu, mutta paikallisilla oli melkein kaikilla vasta teetetyt kalliit puvut. Samoin hiukset oli laitettu vaivalla ja naama meikattu ja vaalennusvoiteet levitetty. Itse juhla sitten oli sellainen, että kiertelimme kavereiden koteja, joissa katsottiin telkkaria ja juotiin limua. Olisi varmaan ollut kivaa mennä senegalilaiseen illanviettoon, jossa tanssitaan, mutta jäimme mieluummin istuskelemaan ja keittelemään atayaa keskuksen tyyppien kanssa. Täällä kun on niin mukava tunnelma. Kesken tabaskin vieton Pia ja Veera lähtivät Suomeen, jonne kyllä pääsivät vasta monien vaikeuksien jälkeen, mutta se onkin sitten jo toinen tarina. Nyt olen täällä keskuksessa ainoana suomalaisena, mutta onneksi Leena asustaa nurkan takana. Ja tällä viikolla tänne pitäisi saapua suomalainen toimittaja ja tammikuussa sitten vielä Johanna ja insinööri. Tällä viikolla minulle on luvassa vielä reissu Gambiaan. Menemme sinne rentoutumaan ja aiomme viettää aikaa rannalla. Yritän vielä viimeiset viikot tankata valoa ja lämpöä, jotta jaksan sitten Suomessa pimeyttä kesään asti. Gambiassa täytyy kaydä ihan muutenkin kuin vain huvin vuoksi. Senegalissa saa oleskella ilman viisumia vain kolme kuukautta, eli ennen kuin se aika minulla täyttyy, pitää käydä rajan toisella puolella, ja Gambia on tuossa kätevästi vieressä. Leena on yrittänyt hakea sisäministeriostä viisumia, mikä on osoittautunut yllättävän vaikeaksi. Viime viikolla yhtenä päivänä löysimme itsemme sisäministeriöstä juomasta teetä virkamiesten kanssa ja odottamassa lähtöä jonnekin virastoon jossain. Jossain vaiheessa sitten selvisi, ettei Leenakaan tarvitse viisumia Gambiaan päästäkseen, vaikka kolme kuukautta on mennyt täyteen. Se riittää, että hakemus on vireillä. Virkailijapoika oli vähän ihastunut ja oli siksi hyppyyttänyt Leenaa virastossa yhteensä seitsemän kertaa. Näin täällä päin maailmaa... Olen käynyt viime aikoina mielenkiintoisia keskusteluja mm. elämänkatsomuksesta. Kaikille täällä on todella ok se, että joku edustaa toista uskontokuntaa. Kristinuskoa kunnioitetaan täällä, vaikka 95 % populaatiosta on muslimeja. Muslimien tabaski-juhlan jälkeen juhlitaan yhdessä joulua ja monissa muissakin asioissa ollaan varsin solidaarisia ja kaikki elävät sulassa sovussa. Sen sijaan monille tuntuu olevan todella vaikeaa ymmärtää sitä, että minä en kuulu mihinkään viralliseen uskontokuntaan ja että minulla on ehkä ihan oma uskonto. Jotkut sanovat, että minun täytyy vain valita joku uskonto, ihan sama mikä. Toiset miettivät asiaa keskustelujemme jälkeen hieman pidemmälle, ja esim. kesken tämän tekstin kirjoituksen, kävi Ndaka huoneessani kylässä kertomassa kuinka oli jäänyt ajattelemaan keskustelujamme. Hän oli kuulemma ymmärtänyt, mitä olin selittänyt esim. luonnon roolista elämässäni. Sovimme, että tässä joku päivä jatkamme keskustelujamme. Muuten olen viime aikoina aika paljon vain hengaillut ja kyläillyt ja kestinnyt. Mm. toissapäivänä kävimme isolla porukalla Moudoun ja Nabun luona Rufisquessa, jossa miehet katsoivat koko päivän jalkapalloa. Me Leenan kanssa tylsistyimme ja taannuimme kymmenenvuotiaiksi ja vääntelimme sormiamme. Kyläilyn lisäksi olemme käyneet taidegalleriassa toteamassa, miten jotkut afrikkalaiset taiteilijat tekevät länsimaista taidetta länsimaisille ihmisille toisten olessa omaehtoisempia, eli aitoja taiteilijoita. Viime viikolla näin myös paratiisisaaren. Siellä ei kasvanut palmuja, vaan pelkkää karua pusikkoa. Paratiisi Madeleine-saari on siksi, että sen suuret kivimuodostelmat ovat ehkä kauneinta, mitä luonnossa voi nähdä. Uiskentelimme siellä pienessä kirkasvetisessä poukamassa, merisiilien ja simpukoiden joukossa, eikä paikalla ollut ketään muuta. Mari